sunnuntai 15. tammikuuta 2012

VÄSYMYS

Viikonloppu ei ole koskaan tuntunut näin lyhyeltä! Kuinka voikin olla jo sunnuntai ilta ja huomenna olisi jo aika palata koulun pariin. Aaaa! Ahdistus kaikesta siitä mitä viikolla pitäisi keretä tekemään valtaa mieleni jo nyt. Onneksi viikon päätteeksi on luvassa Leijonakuningas 3D ystävien kanssa!


Tänään olen etsinyt erilaisia festivaaleja ympäri Eurooppaa, joissa esiintyisi mahdollisimman paljon hyviä esiintyjia. Muutama hyvä vaihtoehto on jo löytyny, mutta sitä kaikkein kirkkainta tähteä ei vielä ole bongattu. Ehkä se täydellinen festivaali vielä kevään edetessä löytyy, kun kaikki esiintyjät julkaistaan ja esiintymispäivät varmistuvat. 

Tänä kesänä hakusessa olisivat paluu kiertueen tekevä The Stone Roses ja Bon Iver. Paras vaihtoehto olisi tietenkin Eminem, tai jo viime kesänä Suomen Flow-festivaalissa tarkistettu Kanye West. Mutta katsotaan ja ihmetellään mitä kiinnityksiä vielä tulee. Tällä hetkellä Suomen keikkakesä näyttää harvinaisen surkealta, lukuunottamatta Flow-festivaalin jälleen onnistuneita artistivalintoja.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti