En todellakaan voi ymmärtää itseäni, aivan turhille ihmisille pystyn puhumaan kaikesta mahdollisesta maan ja taivaan välillä, mutta kun pitäisi yksi simppeli kysymys kysyä joltakulta tärkeältä ihmiseltä, siitä ei yksinkertaisesti tule mitään. Sydän takoo kahtasataa, kädet hikoavat ja sanat sekoavat. Asiaansa ei pysty esittämään rennosti ja luontevasti, vaan heti alkaa järkyttävä sönkötys, joka paljastaa kaiken. Sönkötys paljastaa sen mitä yritän kaikin tavoin peittää. Minä todella välitän tästä ihmisestä, eikä minulle ole ihan sama mitä hän minulle vastaa. Minä en halua menettää tätä ihmistä elämästäni.
Tämänkin yön turhat keskustelut olisin voinut jättää väliin ja olisin voinut pohtia miten saan asiani esitettyä mahdollisimman yksinkertaisesti, keveästi ja riittävällä huumorilla. jotta vastauksen ollessa mikä tahansa voisimme jatkaa elämäämme aivan kuin kysymystä ei olisi kysytty. Ehkä tämä asia jää jälleen hautumaan mieleeni ja aamulla ratkaisu löytyy kuin itsestään. Aina saa toivoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti