keskiviikko 11. tammikuuta 2012

HETKEN HENGÄHDYS

Tarvitsemani hetken tauko kaikesta tuli tänään yhden peruuntuneen oppitunnin myötä. Olin kiljua riemusta, kun opettajamme ilmoitti, ettei seuraavaa tuntia pidettäisikään. Melkein minä tahansa muuna päivänä olisin pitänyt tätä puolentoistatunnin taukoa hukkaan heitettynä aikana, mutta tänään tämä tauko on kuin siunaus taivaasta.


Eilisen kiire ja väsymys ovat jo hieman kaikonneet ja tuntuu taas siltä että pystyn hengittämään vapaasti. Kuinka paljon voikaan hyvät yöunet vaikuttaa siihen miten seuraavana päivänä jaksaa! Vapaa-aika on tosin tänäänkin kortilla johtuen muutamista velvollisuuksista joita on hoidettava. Toivottavasti pääsen vapaalle ennen seitsemää.



Eilen tein jälleen yhden suuren päätöksen liittyen ihmisuhteisiini. Otan taas linjan, jonka mukaan en sekoita tunteita elämääni ja elämäni "tärkeisiin" asioihin. Näin pystyn keskittymään vain omaan elämääni, johon nyt onkin syytä keskittyä pian alkavan työharjoittelunkin tähden. Toivottavasti uusi taktiikkani tuottaa tulosta! Ainakaan eilen en joutunut nukkumaan mennessäni miettimään pääni sisällä kaikkia mahdollisia ajatuksia, joita yleensä käyn läpi ennen nukkumaan menoa, tämä saattoi tietysti johtua myös järkyttävästä väsymyksestäni, mutta toivotaan että tänäkin iltana pystyn nukahtamaan nopeasti.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti