Tänään päivä ei mennyt ehkä juuri niin kuin olin suunnitellut, mutta juuri nyt se ei haittaa. Olen vain onnellinen, että tämä viikko alkaa kääntyä kohti viikonloppua ja odotettua vapaata. Toivottavasti vapaallani jaksan potkaista treenaamisen taas käyntiin, pienen (ei nye ehkä niinkään pieni) ja ansaitun tauon jälkeen. Eiköhän se liikunnan riemu sieltä taas löydy, kun pahin stressi on ohi.
Suuren väsymykseni tähden olin tänään mennyt nukkumaan jo kuuden aikoihin, mutta heräsin hieman ennen yhdeksää, kun puhelimeni soi. Henkilö, jonka olin viimeksi nähnyt neljä kuukautta sitten, enkä ollut pahemmin pitänyt yhteyttä soitti minulle. Olin yllättynyt. En oikeastaan voi sanoa, että olisin ilahtunut puhelusta. Uneni menivät, eikä puhelu sinänsä ollut tärkeä. Nyt en saa unta ja olen luultavasti huomennakin väsynyt, aivan kuten viimeiset kaksi viikkoa, lähes koko ajan.
Ei ole ensimmäinen kerta, eikä varmasti viimeinenkään, kun jokin kappale kolahtaa ja kovaa. Viikonloppuna kuulin Jesse Kaikurannan kappaleen Järjetön rakkaus, ja sehän kolahti. Mielestäni on uskomatonta, kuinka täysin tuntematon ihminen pystyy yhteen lauluun kirjoittamaan jotain sellaista, joka tuntuu omalta. On hienoa huomata, että ei ole omien ajatustensa ja tilanteidensa kanssa yksin, vaan joku toinenkin käy läpi samanlaista kamppailua tai on joskus käynyt kyseisen kamppailun läpi.
Miksi se vain riuhtoo, miksei se irtoo,
miksi kärsii, mutta kestää,
miksei sitä hengiltä saa?
Miten joku ihminen voi olla niin tärkeä, että vaikka hän tekisi mitä, satuttaisi kuinka pahasti tahansa, yhä edelleen rakkaus kestää. Kuinka jostakusta voi tulla elämän tarkoitus vailla vastakaikua? Tuollaista onnetonta rakkautta voisi verrata huumeaddiktioon. Huumeriippuvainen on tiukasti kiinni huumeissa, vaikka hän ei enää saa mitään "hyvää" irti huumeista. On vain pakko jatkaa käyttöä. Samoin rakastuneen on vain jatkettava uskomista rakkauteen, vaikka toinen vain satuttaa ja repii palasiksi, vaikka minkäänlaista toivoa ei ole.
On käsittämätöntä, että jopa vuosien päästä rakastumisen hetkestä, voi yhä rakastaa samaa ihmistä, vaikka minkäänlaista vastakaikua ei ole koskaan saanutkaan tunteelleen. Rakkaus todella on tunteista se kaikkein vahvin ja sokein. Vaikka se kliseeltä kuulostaakin.
