JÄRJETÖN RAKKAUS

Ei ole ensimmäinen kerta, eikä varmasti viimeinenkään, kun jokin kappale kolahtaa ja kovaa. Viikonloppuna kuulin Jesse Kaikurannan kappaleen Järjetön rakkaus, ja sehän kolahti. Mielestäni on uskomatonta, kuinka täysin tuntematon ihminen pystyy yhteen lauluun kirjoittamaan jotain sellaista, joka tuntuu omalta. On hienoa huomata, että ei ole omien ajatustensa ja tilanteidensa kanssa yksin, vaan joku toinenkin käy läpi samanlaista kamppailua tai on joskus käynyt kyseisen kamppailun läpi.

Miksi se vain riuhtoo, miksei se irtoo,

miksi kärsii, mutta kestää,

miksei sitä hengiltä saa?

Miten joku ihminen voi olla niin tärkeä, että vaikka hän tekisi mitä, satuttaisi kuinka pahasti tahansa, yhä edelleen rakkaus kestää. Kuinka jostakusta voi tulla elämän tarkoitus vailla vastakaikua? Tuollaista onnetonta rakkautta voisi verrata huumeaddiktioon. Huumeriippuvainen on tiukasti kiinni huumeissa, vaikka hän ei enää saa mitään "hyvää" irti huumeista. On vain pakko jatkaa käyttöä. Samoin rakastuneen on vain jatkettava uskomista rakkauteen, vaikka toinen vain satuttaa ja repii palasiksi, vaikka minkäänlaista toivoa ei ole.

On käsittämätöntä, että jopa vuosien päästä rakastumisen hetkestä, voi yhä rakastaa samaa ihmistä, vaikka minkäänlaista vastakaikua ei ole koskaan saanutkaan tunteelleen. Rakkaus todella on tunteista se kaikkein vahvin ja sokein. Vaikka se kliseeltä kuulostaakin.