Juuri, kun ajattelin, että viikosta voisi tulla mukava ja helppo, täydellinen hermoromahdus iski. Huutoa, kiukuttelua, hysteeristä naurua, pitkiä vihaisia katseita, kyräilyä ja paljon pahaa mieltä. Sitä tämä päivä todellisuudessa oli. Ei mukavaa opiskelua ja rentoa tanssimista.
.JPG)
Kaikki alkoi mennä alamäkeä, kun aamulla heräsin melkein itku kurkussa. Syytä, jos sellaista edes oli, en osannut aavistaakaan. Kyyneleet vain pursusivat ulos silmistäni, aivan kuin suuret padot olisi päästetty vapaiksi. Kokosin itseni, jotta kukaan ei voisi nähdä heikkouttani, jota en voinut myöntää kenellekään. Kai tämä kaikki johtui vain tyhjyydestä, jota koin koko pääsiäisen ajan, kun huomasin, etten ollutkaan viettänyt lähes ollenkaan aikaa äitini kanssa, vaikka olin pitkästä aikaa kotona. Ehkä kaikki vain johtui siitä.
Alamäki jatkui koulussa ja koulun jälkeen. En edes jaksa ajatella hirveää hermojeni purkausta, joka oli odottanut hetkeään varmaan jo kuukausia. Toivottavasti tämänpäiväinen jäi tämän kevään viimeiseksi laatuaan, sillä hetket, jolloin kadotan itseni purkaessani hermojani, eivät ole mukavaa muisteltavaa. Kai tämä alkaa olla joka keväinen traditio, että itsehillintäni katoaa ja tyyni pinta särkyy tuhansiksi pirstaleiksi, jotka joudun jälleen kokoamaan yksin kasaan, jotta voin olla se ihminen, joka todella haluan olla.
Jokaisella on huonoja päiviä, tottakai, mutta miksi minulla niitä tuntuu olevan paljon, paljon, paljon enemmän kuin kellään muulla. Mikä minussa on vikana? Miksi en kelpaa edes itselleni?
En usko, että sinussa on vikana yhtään mitään. On vain tiettyjä ajanjaksoja, milloin kaikki asiat menevät pieleen. Ja ihan vain sen takia, että asioista tulee vaikeampia, monet asiat menevät kerralla pahasti pieleen.
VastaaPoistaMiksi luulet, ettet kelpaa edes itsellesi?
Kiitos kommentista ja rohkaisusta! En vain koe, että asiat olisivat muuttuneet vaikeammiksi, vaan tuntuu vain, että vanhoista asioista selviäminen vain on paljon entistä vaikeampaa, mutta eteenpäin mennään oli mikä oli.
VastaaPoistaSilloin tällöin sitä vain kokee, ettei edes kelpaa itselleen, koska itsensä arvostelu ja sättiminen vain menee niin pitkälle.
Mulla oli joskus samanlaisia tunteita, yleensä samanlaisissa tilanteissa. Varsinkin, jos olen mokannut jotain todella pahasti. Asiaa ei oikeastaan auta yhtään se, että olen tietyllä tavalla hyvinkin virhekammoinen ihminen.
PoistaMenneisyydestäni sen verran: itse joskus mietin, miten minusta tuli täysipäinen, kaikesta huolimatta. Kai vastaus on se, että minulle on todella hyviä ystäviä :) Toivon, että sinullakin piisaa sellaisia! Tärkeät ihmiset ovat hyvä apu: jos ei itse hyväksy itseään, he kyllä hyväksyvät.